tiistai 22. syyskuuta 2015

3. Uusi opettaja ja estehyppelöitä

Tosiaan olin viime keskiviikkona uuden opettajan tunnille, hypättiin vähän teknistä tehtävää ja itse menin Lefenalla. Tallille vihdoin päästyäni menin samantien katselemaan vähän millaisella tyylillä opetus lapsille sujuu. Muutamaan kertaan sai vähän nauruakin pidätellä kun lapset koittivat saada ponit lentoon käsiä heiluttamalla (:D) mutta muuten olin kyllä ihan positiivisesti yllättynyt.

Toiseen ponikouluun pääsin taluttamaan pientä tyttöä Jade-ponilla. Pienen alkurääkin alkulämmittelyn jälkeen lähdin laittamaan Lefenaa ja siellä se ihanasti odotteli yltäpäältä mudassa.. 20 min harjailun ja aivastelun jälkeen sain vihdoin ponille varusteet päälle ja suuntasimme maneesiin.

Alkuverryttelyn saimme tehdä melko itsenäisesti ja L tuntui ihan hyvältä, alkutunnin liikutaanko eteen vai pukitellaanko keskustelun jälkeen. Tosiaan tunnilla meitä oli vain neljä joten tilaa maneesissa oli tosi kivasti. Laukkailun jälkeen rupesimme tulemaan pareittain pääty-ympyrällä olevaa kahta pientä pystyä. Alkusähläämisen jälkeen rupesi homma toimimaan vähän paremmin ja oli kiva saada toistoja alle, joten pääsi korjaamaan virheitä.

Pienen lepotauon jälkeen tulimme uudestaan samaa ympyrää mutaa vähän isommilla esteillä (ehkä 70cm.?) Alku kyttäilyn jälkeen saimme alle muutaman ihan ok hypyn ja siitä oli sitten hyvä lähteä hyppäämään vähän rataa. Radassa meillä oli molemmissa päädyissä pääty-ympyrällä pystyt joista aina siirryttiin toiselle lävistäjällä.

Radat ei mun osalta sujunut yhtään, hyvähän sitä tunnin lopussa vasta oli ärsyyntyä omista virheistä kun kahden radan aikana niitä oli niin vaikea korjata.. Ensimmäinen rata oli vähän mitä oli, poni kyttäsi jokaista estettä ja ratsastaja unohti jokaisen asian mitä siinä vaiheessa olisi pitänyt muistaa, tosin yhtäkään kieltoa me ei otettu.

Toinen rata melkein sujuikin jo vähän paremmin eikä jääty kyttäilemään jokaista estettä. Poni rupesi jo hyppäämään vähän paremmin ja siinä vaiheessa itse koitin pysyä mukana siinä kuitenkaan onnistumatta. Loppuraveissa poni tuntuikin jo tosi hyvältä ja liikkui kivasti omalla moottorilla eteenpäin joten siihen oli sitten hyvä lopettaa.

Uudesta opettajastakin jäi hyvät fiilikset, muistutti aika paljon vanhaa opettajaamme. Kaikista positiivisinta mielestäni oli se kun Anne keskittyi hyvin paljon istuntaan, siitä mä tykkään! Keskiviikkona olisi tiedossa taas Annen tunti ja tällä kertaa mennään koulua, palaillaan siitä sitten
myöhemmin!

Tosiaan materiaalia en saanut tätä puhelinlaatuista videota lukuunottamatta joten se saa nyt tällä kertaa kelvata!

1 kommentti: